Malli VXZ-tiedostona

Aliprojektit

Malli on mahdollista jakaa myös silloin, jos käytössä ei ole DesignStream-järjestelmää tai yhteistä arkistoa verkkopalvelimella. Tällöin malli voidaan jakaa suunnittelijalle pakattuna tiedostona.

Huomaa: Pakatun tiedoston avulla jakamisessa on huomioitava, että jos päämalliin tulee muutoksia sillä välin, kun jaettu malli on suunnittelijalla työn alla, muutoksia ei saa päivitettyä suunnittelijalla olevaan malliin. Jos suunnittelijan jo tekemät työt halutaan säilyttää, on suunnittelijan toimitettava jaettu malli pääsuunnittelijalle, joka päivittää päämalliin tehdyt muutokset jaettuun malliin ja toimittaa sen takaisin suunnittelijalle pakattuna tiedostona.

Pääsuunnittelija

  1. Tee päämallista jaettu malli. Anna jaetulle mallille tunnus siten, että on helppo päätellä mistä päämallista jaettu malli on tehty.
  2. Avaa jaettu malli.
  3. Pakkaa rakennus VXZ-tiedostoon.
  4. Lähetä tiedosto suunnittelijalle.

Suunnittelija

  1. Avaa saamasi jaetun mallin rakennus. Tuo VXZ-tiedosto Vertexiin vedä ja pudota -menetelmällä. Rakennuksen dokumenttiselaimessa näkyy rakennuksen nimen perässä teksti (Jaettu malli).
  2. Suunnittele. Muodosta esimerkiksi elementit.
  3. Tallenna rakennus.
  4. Pakkaa rakennus VXZ-tiedostoon.
  5. Lähetä tiedosto pääsuunnittelijalle.

Pääsuunnittelija

  1. Poista jaetun mallin aiempi versio arkistosta ennen kuin avaat suunnittelijan toimittaman jaetun mallin rakennuksen. Arkistossa ei voi olla kahta samannimistä rakennusta.
  2. Avaa suunnittelijan toimittama jaettu malli.
  3. Tallenna rakennus.
  4. Avaa päämallin rakennus. Avautuu keskusteluikkuna, jossa voit valita alimallin eli suunnittelijan toimittaman jaetun mallin päivittämisen päämalliin.