Geometrian piirtotarkkuus

Voit tarkentaa ohjelman kappaleelle tekemää fasetointia, jossa fasetointiviivojen muodostamat neliö- ja kolmiotasopinnat pyrkivät muodostamaan mahdollisimman todellisen pinnan muodon.

Ohjelma muodostaa kappaleen fasetoinnin ensimmäisellä kertaa sopivaksi katsomallaan arvolla, jota tarkennetaan tarvittaessa. Fasetoinnin lähtökohtana pinnan muodostuksen yhteydessä on pinnan jako-osien oletusarvo, jonka perusteella ohjelma tekee oletusfasetoinnin.

Pinnan tarkka muoto (A) saadaan aikaan pienentämällä toleranssin (B) ja kulmatoleranssin arvoa. Kulmatoleranssi vaikuttaa kolmiotasopintojen muodostamaan verkkoon pyöristetyissä pinnoissa. Jos pienennät kulmatoleranssin arvoa, kolmioiden lukumäärä kasvaa ja pinnan muoto tarkentuu.

Leikeltäessä kappaletta ohjelma muodostaa kappaleen fasetoinnin jälleen laskemallaan sopivalla arvolla (oletusfasetointi), vaikka fasetointia olisi tarkennettu.

Huomaa: Pieni toleranssin arvo hidastaa mallin käsittelyä. Tämän vuoksi fasetointi on hyvä tehdä vasta silloin, kun malli on valmis.

Hae sopiva piirtotarkkuus kokeilemalla useampia eri arvoja

  1. Valitse välilehdellä Asetukset, ja valitse Piirtotarkkuus.

    Jos valitset toiminnon kokoonpanomallissa, voit valita osia tai kaikki osat toiminnolla Valmis.

    Huomaa: Kokoonpanomallissa piirtotarkkuus vaikuttaa vain paikallisiin osiin. Määritä piirtotarkkuus toleranssin arvolla.
  2. Määritä Osan facetoinnin tiedot keskusteluikkunassa.
    • Anna arvo Toleranssi -kenttään.

      Tarkenna piirtotarkkuutta pienentämällä toleranssin arvoa, esimerkiksi 0.1 tai 0.01. Jos haluat karkeamman piirtotarkkuuden, suurenna toleranssin arvoa, esimerkiksi 1 tai 10.

    • Anna arvo Kulmatoleranssi -kenttään ja valitse OK.

      Tarkenna pyöristetyn pinnan muotoa pienentämällä toleranssin arvoa, esimerkiksi 0.1 tai 0.01.

      Jos haluat karkeamman muodon pyöristettyyn pintaan, suurenna toleranssin arvoa, esimerkiksi 1 tai 10.

    • Oletusfasetointi lasketaan ohjelmallisesti silloin, jos annat molemmille Toleranssi ja Kulmatoleranssi arvon 0.
  3. Valitse OK.
Huomaa:
  • Oletusfasetoinnin laskentaan vaikuttavat kappaleen äärimitat.
    • Osan piirtotarkkuus määräytyy osan äärimittojen perusteella hakemalla suurin pituus pääakselien (X, Y tai Z) suunnassa. Piirtotarkkuus on tämä mitta/1000.
    • Kulmatoleranssi on ympyrän 1/16 osa, eli 22.5 astetta.